BLACK MAGIC SIX – Black Cloud Descending
(Svart Svart456CD)
Black Magic Six on garageblues-duo, jonka muodostavat kitaristi-laulaja Taskinen sekä rumpali Japa Motherfucker. Ensin mainittu on soittanut mm. bändeissä Disgrace, Fungus ja Sörnäinen. Jälkimmäinen muistetaan mm. bändeistä Mutants ja Sörnäinen. Lyömäsoitinten ja kitaran voimin soittavia bändejä ovat Suomessa edustaneet mm. Jo’ Buddy & Down Home King III, Black River Bluesman & Bad Mood Hudson sekä L.R. Phoenix & Mr. Mo’Hell. Vaikka kaikilla on melkein samat lähtökohdat, niin he ovat tankanneet pulloihinsa vettä lammen eri puolilta ja siksi lopputulos on jokaisella erilainen. Black Maxic Six on selvästi ottanut vettä paikasta, jossa järvi on syvimmillään ja vesi mutaisinta.
Kun Black Maxic Sixin aiemmilla levyillä mukana oli runsaasti vierailevia soittajia, perustuu ”Black Cloud Descending” 99,9-prosenttisesti kaksikon tuottamiin ääniin. Ainoa vierailija Sakke Koivula käy kumauttamassa gongia Werewolf Of Istanbulin lopussa. Vaikka kaksikko sanoi viime vuonna Soundin haastattelussa olevansa parhaimmillaankin keskivertoa huonompia muusikoita, ei mahdollinen soittotaidottomuus millään tapaa paista läpi, eikä asiaa edes huomaa, vaikka haastattelun olisi lukenut.
Edellisestä albumista on vierähtänyt vuosia, mutta pieni julkaisutauko on tehnyt kappaleille pelkkää hyvää. Musiikki on suoraviivaista ja raakaa, suorastaan brutaalia. Särökitarassa löytyy ja laulu on ärhäkkää, siinä yhdistyvät Lemmy sekä Teppo Nättilä. Tässä ei kuvia kumarreta eikä kompromisseja tehdä.
Sanoituksista paljastuu hylkiöiden, epäonnistujien ja juoppojen kohtaloita. Esille nousevat myös sekavuustilat ja hämärät olosuhteet.
Black Goat alkaa suhteellisen verkkaisesti, mutta minuutin jälkeen laitetaan suurempi vaihde silmään. Sitten mennään isoa ja kovaa. Taukoja ei ole eikä hengähdysaikaa juuri anneta. Parilla raidalla (Blood Of Babylon ja Forsaken Land) tempo vähän laskee, mutta sama Talvisodan henki niissä on kuin levyn muissakin kappaleissa. Olin hetken ihmeissäni, kun Landback Pondissa kieli vaihtui kesken kaiken suomeksi, mutta hyvin tuo irtiotto mukaan sopii. Minkähänlaisen vaikutuksen se tekee kaksikon ulkomaan faneihin? Myös pientä bluesin makua löytyy Judge Bonen mieleen tuovasta lopetuskappaleesta I Am Drunk.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 1/2024)
